Hanke

Mobiilioppimista ja digikirjoja alkuopetukseen (Digikirja) on Opetushallituksen rahoittama hanke, joka käynnistyi syksyllä 2014. Hankkeessa oli mukana kuusi tamperelaista koulua, Etelä-Hervannan koulu, Finnish International School of Tampere, Lentävänniemen koulu, Lielahden koulu, Pohjois-Hervannan koulu ja Tesomajärven koulu. Kultakin koululta hankkeeseen osallistui 1-3 ensimmäistä tai toista luokkaa opettajineen (lukuvuonna 2016-17 siis 3.- ja 4.-luokkia). Hanke on päättynyt vuoden 2016 lopussa.

Hankeluokissa jätettiin kirjahankinnat vähäisiksi ja käytettiin mobiililaitteilla sähköisiä sisältöjä. Sisältöjä luotiin myös itse, mm. tutkimalla ja dokumentoimalla lähiympäristöä kuvien, tekstien ja videoiden avulla. Hankkeessa oli tarkoitus rakentaa siltaa lasten omien ja koulun mediakäytäntöjen välille. Tavoitteena oli kehittää uuden opetussuunnitelman tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen ja monilukutaidon vaatimusten käytännön toteutuksia ja samalla  löytää mobiililaitteiden käytölle pedagogisesti perustellut käyttötilanteet alkuopetuksessa.

Käytettäviä mobiililaitteita ovat iPad- ja Windows8-tabletit. Osalla luokista laitteet ovat henkilökohtaisessa käytössä, osalla ne kiertävät eri luokissa.

Hankkeesta tehtyä tutkimusta:

Helin Suvi: Tunneilmapiiri matematiikan tunneilla 2. ja 3. luokissa (06/2016)

Kuusela Mari: Tablet-laitteet opetuksessa oppilaslähtöisyyden edistäjinä (02/2016)

Leinonen Hanna: Mobiililaitteiden opetuskäytön asettamat haasteet opettajien ammatilliselle kehitykselle (04/2015)

Hanke mediassa:

Ei säästökeino – kuudessa koulussa kokeillaan kirjattomuutta (Tamperelainen 29.8.2015)

Kuva: Laura Strickland / MyCuteGraphics

Kuva: Laura Strickland / MyCuteGraphics

Be Sociable, Share!

Yksi vastaus artikkeliin ”Hanke

  1. Päivitysilmoitus: iPad-maailman pyörteissä | eMORE

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *