Kuulumisia ITK:sta

Aulangolla on parhaillaan meneillään Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa (ITK) -konferenssi, joka on suurin vuosittainen opetusteknologian tapahtuma Suomessa. Osallistuin tapahtumaan eilen; tässä hieman poimintoja päivästäni.

Avajaispuheenvuorossa professori Sanna Järvelä Oulun yliopistosta totesi mm. että teknologia itsessään ei edistä oppimista, mutta työskentely teknologian parissa kylläkin altistaa oppijan oppimista tuottaviin toimintoihin. Tietokoneavusteinen yhteisöllinen oppiminen esimerkiksi edistää tiedonrakentelua. Lauri Järvilehto puolestaan luennoi aiheesta ’Hauskan oppimisen vallankumous’. Hän totesi, että oppimista tapahtuu kun asiastaan palavasilmäisesti innostunut opettaa, sillä innostus tarttuu.

Siltamäen koulun opettajien esitys Kymmenen tikkua tabletilla oli hauska kertomus projektista, jossa oppilaat jakoivat pelikokemuksia eri sukupolvien edustajien kanssa. Pelattiin niin digitaalisia pelejä kuin vanhoja pihapelejäkin. Vanhoista peleistä suunniteltiin ja kuvattiin ohjevideot.

Myös Kosketusnäyttönatiivit haastavat pienten lasten pedagogiikan oli mielenkiintoinen esitys varhaiskasvatuksen tvt- ja mediatrendeistä ja -tilanteista. Netin käyttö alkaa jo alle 2-vuotiaana, mutta päiväkodeissa tietotekniikkaa/nettiä käyttää viikottain vain pari prosenttia lapsista! Osin kyse on laitteiden vähyydestä, osin asenteista. Mukana oli väkeä esim. Turun Molla-hankkeesta, jossa on kehitetty monia hienoja juttuja, uusimpana nyt julkistettu Mollan logiikka -peli. Siinä on eskareille suunnattuja minipelejä muodoista, väreistä, luvuista ja vuodenajoista. Hauskinta sen pelaaminen on Kinectin avulla, jolloin samalla saa mukavan jumppatuokion, mutta peliä voi pelata myös hiirellä selaimessa.

Kiinnostavaa kuultavaa oli myös Pepe-hankkeen esitys Uutta intoa oppimiseen pelipedagogiikasta. Siellä kerrottiin mm. että opetuksessa käytetty roolipeli oli selvästi lisännyt oppilaiden vuorovaikutusta. Katso lisävinkkejä myös Digimaikan sivulta.

Viimeisenä kävin esityksessä Videoita ja pelillisyyttä kielten opetukseen. Siinä esiteltiin kiva aikuisopiskelijoille kehitetty malli, jossa hyödynnettiin runsaasti verkkoa. Esimerkiksi kielioppiasioihin tutustutaan opettajan tekemien videoiden avulla ja kuullunymmärtämistä ja puhumista harjoitellaan videoiden ja äänitallenteiden avulla. Pelilliset elementit, kuten Kahoot ja Quizlet, toimivat myös aikuisilla.

Näin tuumi
Liisa

Qr-sovelluksia Windows 8.1 -laitteille

Kokeilin useita Windows-kaupasta löytyviä qr-sovelluksia etsiessäni sopivinta pienten koululaisten käyttöön. Tässä huomioita niistä. Testasin sovelluksia Dell-hybridilaitteella.

QR Code Scanner 8

Erittäin helppokäyttöinen ja lukee koodit hyvin. Sovellus käynnistetään ja se on heti valmis lukemaan koodeja. Koodin teksti tulee kameran kuvan alla olevaan valkoiseen tekstilaatikkoon. Ennen seuraavan koodin lukemista täytyy huomata klikata laatikon vierestä ’scan’, jotta laatikko tyhjenee uutta koodia varten. URLeja käytettäessä linkki täytyy vielä klikata laatikosta, jotta se aukeaa selaimessa.

Vain koodien lukemiseen, ei niiden tekemiseen. Tätä päädyimme käyttämään eskari-ekaluokkalaisten qr-koodisuunnistuksessa.

Elecom QR Tools

Lukee koodin hyvin ja avaa URLin sovelluksen sisällä.  Back- ja forward-painikkeiden toimintaa tässä näkymässä en oikein hoksannut. Yläreunan nuolesta pääsee takaisin skannaus-näkymään. Tekstiä sisältävän koodin tekeminen on helppoa. Sovellus säilyttää tiedot tehdyistä ja luetuista koodeista. Muuten helppokäyttöinen, mutta alussa täytyy huomata valita scan, generate tai history.

MKH Barcode Reader

Yksinkertainen ja melko selkeä. Lukee koodin ja antaa mahdollisuuden kopioida sen leikepöydälle tai avata selaimessa.

QR Creator

Kiva sovellus koodien luomiseen. Paljon eri vaihtoehtoja, koodi voi sisältää tekstiä, linkin, puhelinnumeron tekstiviestiä varten, Twitter-osoitteen, sähköpostiosoitteen, sovelluskauppalinkin, puhelinnumeron, Skype-osoitteen, YouTube-videon tai facebook-profiilin. Kokeilin näistä vain tekstiä sisältävän koodin tekemistä. Luotavan koodin ulkonäköönkin voi vaikuttaa, määrittelemällä esimerkiksi sen koon ja värin. Koodin voi tallentaa ja jakaa; ne tallentuvat myös sovelluksen historiatietoihin.

Barcoder

Ei niin selkeä koodin lukemiseen, vaatii alussa hieman ihmettelyä että mitäs nyt pitääkään tehdä. Koodia lukiessa käytössä kamera koko näytöllä, kuvan ottamisen jälkeen pitää vielä rajata se koodin kohdalle. Lukee kyllä koodin, mutta näyttää URLinkin vain tekstinä, ei linkkinä.

Koodin tekeminen (ainakin pelkkää tekstiä sisältävän) on helppoa, sen kuin kirjoittaa laatikkoon, samalla näkee koodin muodostuvan. Sen voi jakaa tai tallentaa alaosan sovellusvalikosta (jonka saa esiin sipaisemalla alareunasta ylös tai klikkaamalla hiiren kakkospainiketta). Luetut ja tehdyt koodit tallentuvat sovellukseen.

Barcoder Universal

Helppo sovellus tekstiä sisältävien koodien tekemiseen. Tallentaa koodit valokuvakirjastoon. Kuvauksessa kerrotaan myös koodien lukemisesta, mutta itse en tästä sovelluksesta sitä ominaisuutta löytänyt.

Code Scanner Free

Tässä sovelluksessa tuntui olevan todella hankalaa saada skannaus onnistumaan, kuva oli koko ajan epätarkka. Tekstiä sisältävän koodin tekeminen ja tallentaminen oli kyllä helppoa.

Qr-suunnistusta koululla

Tänään oli vuorossa eskarien ja ekaluokkalaisten yhteistä qr-suunnistusta! Opettaja oli etukäteen laatinut koodit, jotka lukemalla sai tiedon seuraavan koodin sijainnista. Näin eskari-ekaluokkalainen -parit kiersivät koulun tiloissa, kunnes päätyivät takaisin lähtöpisteeseen. Suunnistus sujui hienosti ja monet olisivat halunneet kiertää pidemmänkin radan!

Rastilla

Rastilla

Opettaja oli tehnyt qr-koodit etukäteen selaimella. Oppilaiden käytössä oli Windows8-tabletit, joihin asennettiin Windows-kaupasta Code scanner 8 -niminen koodinlukuohjelma. Se oli erittäin helppokäyttöinen. Etsinnässä olisi kuitenkin vielä yhtä helppokäyttöinen ohjelma, jolla voisi myös luoda qr-koodeja.

Digikirja-väki koolla taas

Perjantaina oli taas aika Digikirja-väen kokoontua yhteen, nyt mukana olivat opettajien lisäksi myös rehtorit osan päivää. Teimme tilannekatsauksen missä mennään. Valitettavasti tekniset ongelmat ovat yhä vaivana, mutta onneksi positiivisiakin kokemuksia on runsaasti. Oppilaat käyttävät laitteita luontevasti; tosin monet kirjautumiset tuottavat pienille päänvaivaa.

Kävimme myös läpi asioita, jotka mietityttivät ennen hankkeen alkua ja huomasimme, että monet asiat oli ennakoitu hyvin, vaikkei kaikkeen voinutkaan etukäteen valmistautua.

Uuden OPS:n tvt-tavoitteet olivat jälleen pohdinnassa; opettajat testailevat tapoja niiden saavuttamiseen.

Harjoittelimme myös Reppu-oppimisympäristön (Moodle) käyttöönottoa.

Ops-pohdintaa

Ops-pohdintaa

Tekijänoikeuksista ja avoimista materiaaleista

Osallistuin marraskuussa Turun Digipolut-hankkeen järjestämiin tekijänoikeus-webinaareihin (ne on mahdollista katsoa myös tallenteina). Webinaareissa käsiteltiin asioita, joita opettajan pitäisi tietää tekijänoikeuksista ja joita oppilaille pitäisi opettaa. Kolmannessa webinaarissa käsiteltiin digilupaa, Creative Commons -lisenssejä sekä avoimen lähdekoodin ohjelmia.

Erityisesti mieleen jäi oppilaalle (ja toki muillekin) suunnattu ”10 ohjetta ympäristöään kuvaavalle”:

Oppilaiden kanssa kannattaa hyödyntää myös samoilta Opettajan tekijänoikeus -sivuilta löytyviä Kopiokissa-materiaaleja, jotka julkaistiin viime vuonna Opettaja-lehdessäkin. Materiaalit on julkaistu CC BY -lisenssillä, joka siis tarkoittaa sitä, että niitä saa käyttää ja muokata vapaasti, kunhan muistaa mainita alkuperäisen tekijän. Creative Commons- eli CC-lisensseillä voi jakaa osan tekijänoikeuksistaan ja antaa muille mahdollisuuden hyödyntää teoksia. Webinaareissa annettiin hyviä perusteluja, miksi opettajan kannattaa tällaisia lisenssejä käyttää:

  • selkeät oikeudet (tekijältä itseltään)
  • jatkokäytettävyys (voi jakaa opiskelijoille ja toisille opettajille, ei koske vain yksittäistä kurssia)
  • hyvä esimerkki (opiskelijat oppivat hyvän käytännön)

Ja jos mietityttää, jakaisiko omaa materiaaliaan:

  • materiaali on hyödyllistä vain käytettynä
  • vastavuoroisuus (muiden auttaminen, takaisin antaminen)
  • maine (oma maine kasvaa hyvän materiaalin myötä)

Kannattaa lukea myös Anne Rongaksen hyvä bloggaus avoimista aineistoista ja tutustua esimerkiksi Otavan Opiston CC-lisensoituihin oppimateriaaleihin.

 

Blogiin banneri helposti!

Blogiin on helppo tehdä hauska banneri itse alusta alkaen. Tässä ohjeet bannerin tekoon selaimessa toimivalla PicMonkey-ohjelmalla. Voit ladata ohjeen myös pdf-tiedostona tai katsoa videona.

Valitse etusivun yläosasta Design ja sen alta Custom-laatikko:
PicMonkey etusivu

 

 

 

 

Kirjoita laatikoihin kuvan koko, esim. 1000 x 288 (tarkista käyttämäsi teeman bannerin koko blogista kohdasta ulkoasu -> otsake) ja klikkaa Make it!. Saat oikeankokoisen valkoisen pohjan, johon voit alkaa luoda banneria

PicMonkey custom

 

 

 

 

pm_valikko

Valitse työkalupalkista Textures. Voit valita kuvan pohjaksi esim. vettä tai
liitutaulun (boards. Liitutaululle voi myös kirjoittaa valitsemalla avautuvan
kohdan paint ja käyttämällä hiirtä). Valitse haluamasi kuvio ja klikkaa ’Apply’.
(Kruunulla merkityt ’Royale’-kuvat ovat maksullisia eivätkä toimi
ilmaisversiossa.)

Text-kohdasta pääset lisäämään kuvaan tekstiä. Valittavana on paljon eri
fontteja. Valitse fontti, klikkaa Add text ylhäältä ja kirjoita. Tekstin kokoa voit
säätää size-kohdasta ja raahaamalla.

Overlays: voit lisätä kuvaan yksityiskohtia, ”tarroja”, esim. nuppineulan,
sydämen tai ilotulitusraketin. Kuvan kokoa voi muuttaa helposti reunasta
vetämällä.

 

Kun olet tyytyväinen kuvaan, valitse ylävalikosta ’save’ .

pm_save

 

 

Voit nimetä kuvan ja päättää tallennatko sen .jpg vai .png -muodossa. Voit myös vielä tässä vaiheessa vaikuttaa kuvan laatuun (tiedostokokoon). Valitse lopuksi alhaalta Save to my computer (voit tallentaa myös Dropboxiin tai OneDriveen).

Banneri voi näyttää esim. tältä:

banneri1

Pohja Textures -> Boards, teksti piirretty avautuvasta Paint-kohdasta (brush size 10). Hyönteiset lisätty kohdasta Overlays -> Buggles.

 

banneri2

Valittu Themes -> School -> Textures -> Paper, Overlays -> Pushpins, Text -> Penmanship -> fontti Learning curve

 

Digikirjoja Repussa

Viime perjantaina oli taas Digikirjan väkeä koolla, tällä kertaa eVarikolla. Opettajat pääsivät miettimään unelmatilannetta vastatessaan graduntekijän tulevaisuuden muistelu -kyselyyn. Nyt ei vielä sellaisessa tilanteessa olla, mutta eiköhän suunta sinne päin ole. Vaikka teknisiä pulmia on tablettien kanssa tänä syksynä riittänyt, opettajat ovat tehneet ilahduttavia huomioita siitä, että oppilaat neuvovat toisiaan mielellään laitteita käytettäessä ja oppilas, joka ei jostain tehtävästä paperilla innostu, saattaa tehdä samantyyppistä tehtävää koneella innoissaan.

Kuva: Tino Shikongo

Kuva: Tino Shikongo

Monissa luokissa on käytetty Ekapeliä. Nyt tutustuimme yhdessä uuteen Ekapelin beta-versioon, joka on aiempaa pelillisempi, siinä liikutaan omalla pelihahmolla ja kerätään tehtävistä kolikoita, joilla voi ostaa pelihahmolle tavaroita tai peliä helpottavia kortteja. Hiljattain ilmestyi väitöstutkimus, jossa todettiin että Ekapeli voi tukea oppimismotivaatiota. Suomalaista Ekapeliä käytetään lukemaan oppimisen apuna myös maailmalla.

Tutustuimme Reppuun, joka on vuodenvaihteessa lanseerattava uusi oppimisympäristö Tampereen perusopetuksessa. Kyseessä on siis Moodle, joka on aiemmin ollut käytössä vain toisella asteella. Nyt oppilaat saavat oman jälkensä näkyviin oppimisympäristössä heti alusta alkaen, sillä Repun banneriksi päätyy oppilaiden tekemiä töitä (kuvakilpailun tulos ratkeaa lähiaikoina!). On mielenkiintoista nähdä, millaiseen muotoon Moodle taipuu alkuopetuksessa. Sitä kautta saamme toivottavasti käyttöömme myös runsaasti lisää digitaalista oppimateriaalia eli digikirjoja Reppuun 🙂

E niin kuin ekaluokkalainen

Vietin eilen pari vauhdikasta tuntia Pohjois-Hervannan koulun ekaluokkalaisten ja heidän opettajiensa kanssa. Windows8-tabletit ovat olleet tunneilla käytössä noin kuukauden ja oppilaat vaikuttivat olevan niistä melko innoissaan. Tosin alussa on ollut ikävän paljon teknisiä ongelmia niin verkkojen kuin laitteidenkin kanssa, mikä on hieman latistanut tunnelmaa. Toivottavasti käytöstä kuitenkin tulee koko ajan sujuvampaa!

Eilen oppilaat tekivät tabletillaan mm. matematiikan ja äidinkielen harjoituksia (verkkotehtäviä on koottu esim. tänne). Ehdimme myös kokeilla kameran käyttöä. Tehtävänä oli etsiä luokasta jotain juuri opetellulla e-kirjaimella alkavaa. Itse en keksinyt muuta kuin oman etusormeni:

E niin kuin etusormi

E niin kuin etusormi

Mukavaa menoa oli!

Terveisin
Liisa

Koodi2016 – kannattaa tutustua!

Päätin tutustua Linda Liukkaan ja Juhani Mykkäsen laatimaan kirjaseen Koodi2016 – Ensiapua ohjelmoinnin opettamiseen peruskoulussa. Sekä kirjanen että sivusto ovat havainnollisia ja helppotajuisia.

Ensimmäisellä ja toisella luokalla ohjelmointiajatteluun tutustutaan leikkien avulla, eikä ohjelmointiin sopivien ajattelumallien opettaminen suinkaan aina vaadi tietokonetta. Kirjassa opastetaan muutamalle englanninkieliselle sivustolle, joista löytyy tämäntyyppisiä harjoituksia: Computer Science Unplugged ja sen kanssa yhteistyössä Computer Science-in-a-box sekä Computer Science for Fun. Opettaja voi esimerkiksi olla robotti, jolle lapset antavat toimintaohjeita, jotta saisivat sen suorittamaan jonkin toiminnon, vaikkapa palikkatornin kasaamisen.

Kuva: Pixabay

Kuva: Pixabay

Kolmas-kuudesluokkalaisten on tarkoitus tutustua visuaaliseen ohjelmointiympäristöön, joka opettaa ajatusrakenteita ja taitoja, joita voi hyödyntää ”oikeassa ohjelmoinnissa”. Tällainen on esimerkiksi Scratch, jota voi käyttää suomeksi (ja josta muuten on koulutus tamperelaisille opettajille 27.10., pari paikkaa on vielä vapaana!). Scratchistä löytyy iPadille myös Scratch Jr -sovellus, joka on tarkoitettu 5-7-vuotiaille.

Seitsemäs-yhdeksäsluokkalaiset tutustuvat johonkin oikeaan ohjelmointikieleen, joita ovat esimerkiksi Python, JavaScript ja Ruby. Materiaalia löytyy esim. Codecademy-, Code Combat– ja Ruby Warrior -sivustoilta.

Digikirja-väki koolla Lentävänniemessä

Keskiviikkona 8.10. oli paljon Digikirja-väkeä koolla Lentävänniemen koululla. Paikalla oli opettajien lisäksi rehtoreita, professori ja graduntekijöitä yliopistolta sekä parin koulun digitalkkarit. Oli hyvä kokoontua keskustelemaan alkusyksyn kokemuksista ja kaavailemaan tulevaa.

Kovin pitkälle ei digikirjojen kanssa vielä ole päästy, sillä laitteiden toimittamisessa ja käyttökuntoon saamisessa on mennyt yllättävän kauan eikä ihan valmista ole vieläkään. Mutta eiköhän tässä syksyn mittaan vielä päästä vauhtiin!

Keskustelimme paljon uuden OPS:n tieto- ja viestintäteknologiseen osaamiseen liittyvistä tavoitteista; ohjelmointikin nousi esiin muutamaan otteeseen. Katsoimme mainion Linda Liukkaan esityksen Campus-seminaarissa, ’Maailma on koodaajien’.

Opettajat pohtimassa tvt-tavoitteita

Opettajat pohtimassa tvt-tavoitteita